Arkistot kuukauden mukaan: toukokuu 2020

SUKUTUTKIMUSTA

KOSKELAT

Minua on aina kiinnostanut sukututkimus. Karhukankaan Koskelan suku on tutkittu hyvin ja suvusta on olemassa kaksi sukukirjaa. Ensimmäinen julkaistiin jo vuonna 1969 ja toinen vuonna 2002. Ensimmäisen kirjan sain isovanhemmiltani Hildur ja Olli Koskelalta joululahjaksi vuonna 1969. Olin silloin 8-vuotias. Karhukangas on Haapavedellä. Suvun alkujuurista on oikein tarinakin. Alussa Koskelat olivat Viitasia.

”Tuli Viitanen Savosta metsien ympäröimän järven rannalle, nykyiseen Pulkkilaan, metsästeli, kalasteli ja kaatoi kaskesmaita. Tulija vaistosi sen, että siinä ”halla kultaviljan koskematta korjaajalle säästää”. Ensimmäisistä asukkaistaan sai järvikin nimen Viitasten järvi. Nuoret Viitaset vaelsivat laajalti suuria saloja eräretkillään.

Kerran talvi-illan pimetessä he sytyttivät rakovalkean Haapaveden rajamailla ja paneutuivat havuvuoteelle erämään syliin. Unessa haltija opasti heitä: ”Hiihtäkää auringonlaskun suuntaan, niin tulette purolle ja löydätte karhunpesän. Kaatakaa karhu ja rakentakaa pirtti pesän paikalle, niin ei pidä viljan ja särpimen pöydältänne puuttuman.”

Aamulla kirpeässä pakkasessa, lähtivät veljekset hiihtämään neuvottuun suuntaan. Pian ilmestyi eteen korkeiden törmien alla lirisevä puro. Jylhä hongisto kohosi sen pohjoispuolella ja etelärannoilla oli laakeaa niittymaata. Hiihtäjät häipyivät hongistoon. Noin sadan metrin päässä eräästä purosta he huomasivat huurun nousevan pienen kumpareen laidassa, nietoksessa olevasta reiästä. Tämä oli heille tuttu näky.

Keväinen aurinko oli kai karhun unta herkistäny, koska mies ei ehtinyt sitä herätellä, kun se lumen ryöpytessä karjaisten ryntäsi kohti outoja tunkeilijoita. Varuillaan oli mieskin. Karhun noustessa kahdelle jalalle, survaisi mies terävän keihäänsä karhun leveään rintaan, eikä malttanut olla huudahtamatta ”Terveisiä Viitasilta!” Ja siihen, kaatamansa karhun pesän päälle, nämä Viitaset pirtttinsä rakensivät ja perheensä perustivat. Tästä se paikka sitten Karhukankaan nimen sai ja vieressä virtaavaa puroa ruvettiin kutsumaan Karhuojaksi.”

Tarinan voisi sijoittaa 1500-luvulle, sillä vanhin Haapavettä koskeva verokirja on vuodelta 1546. Veron maksaja on Pekka Jussinpoika Ainalin kylästä. Vuonna 1550 veroluettelossa on Paavo Viitanen, joka oli maksanut verona 2 naulaa voita ja puoli leiviskää haukea. Koskela sukunimi otettiin käyttöön 1808, kun tilan silloinen isäntä Pekka Viitanen lunasti talonsa perintötilaksi ja se nimettiin Koskelaksi Karhuojassa olevan kosken mukaan.

Toinen nykyisistä asuinrakennuksista on 1700-luvulta ja toinen asuinrakennus 1845. Koskelan kartano on vanhaa jykevää umpikartanotyyliä. Tällaisessa talossa oli vain kaksi solaa, joista pääsi pihalle, sillä vainojen aikaan talon väen oli omin voimin puolustettava kotiaan. Oma sukuhaarani erkavoitui talosta, kun iso-isäni isä Antti Koskela osti vuonna 1894, 19-vuotiaana, Erkin, Juhanan ja Sippolan maatilat Piippolan Leskelän kylästä. Yhteensä 1200 hehtaria. Samaan aikaan hän myös avioitui Naima Katariina Kaakisen kanssa. Pian hän myi Juhanan ja Sippolan pois ja viljeli Erkin tilaa. Vuonna 1926 perhe muutti Pulkkilaan, Nikun tilaa viljelemään. Niku oli Kaakisten sukutila 1500-luvulta. Niku jäi 1969 Uljuan altaan alle.